Eihän mikkään oo nii hyvä motivaattori ko ruoka. Siihen opetettaan jo ihan pentuna.
- Saat tikkarin, jos tehet läksyt
- Ko ollaan ensin käyty mummolassa ,ni käyään sitten hamppareilla
Syömistä myös kannustettaan ihan hirveesti.
Siinä oikeen väijyttään lautasen vieressä ja sanotaan että jaksaa jaksaa, ota vielä
lusikallinen, ota ennää seittemän lusikallista 1, 2, 3...ämppää ämppää.
- Jos syöt koko lautasellisen puuroa, ni saat sitten jätskin !
Tuomonen vimmattu lusikoiminen jumppaa hauista ja leukaa minkä ehtii.
Aikansa ko siirtää ruokaa ääntä kohen ni voi hommata löysemmät housut, niiko salihousut.
Ruokailu on myös kestolaji sekä ryhymäliikuntaa:
Kukkaan ei nouse pöyvästä , ennenko jokkaisen lautanen on tyhyjä !
Siinä sitten istuttaan ja kannustettaan muita syömään.
Hermostuneimmat heiluttellee jalakoja ootellessa ja syö kynsiä veryttelynä.
Ja ko ne lautaset tyhenee, ni jo tullee joukkueeseen vipinää - karkkipussijonnoon viimeistään.
Ihan juoksemalla kohti.
Syyä voi myös niin kauan , että tullee itku tai oksennus.
Mutta niinhän kunnon jumpan kuuluuki tehhä - pikkusen pahhaa.
Silti aina löytyy joku, joka mättää issoimman satsin mitä markkinoilta saa
ja elevistellee vielä nuolemalla lautasen.
Toisista ei heti arvais, kuin palijon ne pystyy yhelä kertaa rykäseen. Ei yhtään nää ulospäin sitä.
Saati monestikko päivässä tai millasilla määrillä. Joillekki ei riitä mikkään.
Taktiikoitahan on yhtä monta ko syöjiäki: Välineurheilijoita
ja niitä jokka tekkee iha iliman esiliinoja. Toisilla ruppee puhalluttaan vasta lopussa , mutta joilaki kaataa hikipäästä jo alakumetreillä. Son vähä mihin tottuu ja mitä jaksaa. Jokku simahtaa lautasen viereen ja toiset pääsee käveleen vattaa piellen sohovankulumalle oottelleen, että olo helepottaa.
Se kyllä mennee jäseniin josei lopeta ajoissa. Syömistä kokeilleena voin sanoa.
Syöminen on loppuviimeksi ihan mukavaa puuhaa ja päivän sosiaalinen tapahtuma ,
josta valtaosalla tullee hyvä olo.
Ruokajumppaan voijaan mennä porukalla tai ihan ommaan tahtiin. Siittei tehhä numeroa.
Sen myös huomaa, jos jättää välistä usiammin ko kerran. Ruppee kropassa tuntummaan.
Siihen tullee himo. Son pakko syyä ! Siihen jotenki tottuu ja sitä ruppee kaipaamaan.
Kippeenäki pittää yrittää edes kevyemmillä annoksilla.
Ruokajumppatauvon ehtii aina pittään muitten hommien välissä,
vaikkei niitten tulos kovin häävi oliskaan - mutta mavuksi.
Son myös siittä fiksu laji ,
että sitä voi harrastaa melekeen missä vaan eikä hintakkaan aina päätä pakota.
Kovin on monipuolista tarijontaa, ni ei pitäs päässä kyllästyyn - vaikka tarkotus on tulla kylläiseksi.
Alakupala on hyvä ennen varsinaista pääruokaa,
ettei tuu ylisuoritettua ja lopuksi vielä pikkupurasut.
Tälleen pyssyy ruokajumppa rytmissä, eikä oo heti koittamassa uutta kierrosta.
Toki sillon tällön voi ottaa erimoisia kuuria ja kausia. Kuka keskittyy mihinkin ominaisuuteen.
Joskus reenaa vähä kevyemmin ja sitten taas voi olla massakausi hyvälä omallatunnolla.
Jokkainen saa sitä mitä syö.
Nähdään ruokasalilla !
